Elämää...

Kävipä taas niin että otin exän takas... Kuukaus sitten tuli meillä käymään, eikä oo sen jälkeen lähtenyt. Mieheltä meni asunto ja luottotiedot, ja tännehän se tavaransa sitten toikin. Toisaalta oon onnellinen, toisaalta taas en. Huomasin että rakastan sitä vieläkin, ei ne tunteet ole minnekkään kadonneet.

Kyllä mietin omaa toimintaa, miten ihminen voi olla näin tyhmä? Tottakai mies ottaa yhteyttä, kun ei uuden naisen kanssa hommat sujuneetkaan, rahaa ei ole ja tarvitsee asunnon. Ja minä tottakai otan kotiin ja elämään takaisin. Ehkä en vaan ollut valmis vielä päästämään irti. Puhuttu on paljon, ja tiedetään kumpikin, että tämä on vain väliaikainen ratkaisu. Ex on liian menevä tapaus, ei hän pysty rauhoittumaan paikoilleen. Helpompi olisi, jos lähtö tulisi pian, mutta oman asunnon mies saa vasta parin kk kuluttua. Mietin jo etukäteen, miten selviän...

Haaveena olisi tottakai, että ex jäisi tänne ja rauhoittuisi minun ja lapsen kanssa, mutta tiedän itsekkin että ei se mene niin. Korkeintaan puoli vuotta ex jaksaa olla aloillaan, sitten pitää jo mennä. Ei tässä ole mitään järkeä, kun tietää sen että ei tule jatkumaan. Mutta tosiaan, järki ja tunteet eivät kulje käsikädessä. Välillä se järjen ääni yrittää tulla sanomaan, että muista miten asiat ovat, ja silloin ahdistaa. Mutta päivä kerrallaan.

Tää rakkaus ei oo pysyvää, tää rakkaus on ohi menevää.

Sun täytyy mennä niin kauas pois,
Että minullakin rauha ois.
Sun täytyy olla niin kauan pois,
Jotta palata sun helpompi ois.

Taas on viikot menny, ja uus ois alkamassa. Kävin baarissa pitkästä aikaa eilen, muuten onkin aika menny kotona. Jotenkin oon sulkeutunu kotiin, en jaksa nähdä ihmisiä. Lapsen kanssa oon ulkoillu joka päivä, mutta muuten ollaankin vain kotona oltu.

Exää ei enää ole ikävä, ehkä olen päässyt yli. Kun on poissa silmistä, on poissa mielestä. Ahdistus on iltaisin aika paha, eikä aamulla oikein pääse kunnolla ylös. Kai sitä pitäisi taas mennä juttelemaan jonnekkin ja aloittaa lääkitys. Ehkä olen vain niin herkkä, etten selviä elämästä ilman lääkkeitä. Mutta nyt kun olen ollut ilman, on mieli ollut sen verran matala, että pakko se on kai aloittaa uusiksi.

Ystävät on hävinneet, nyt huomaa miten yksinäinen oikeasti on kun ei ole edes sitä parisuhdetta. Viihdyn kyllä itsekseen, mutta olisihan se kiva jos puhelin joskus pirisisi. Omaa syytäni on etten ole yhteyttä jaksanut pitää. Ei tässä voi kun peiliin katsoa.

Mutta uutta viikkoa odotellessa.

Viikonloppu on kohta ohi. Lapsi oli isällään perjantaista asti, nyt oli aikaa itselleen. Aamulla herätessä on paha olla, päivä menee jotenkin, mutta illalla paha olo tulee taas takaisin. Olen jotenkin pohjalla, enkä pääse ylös, vaikka miten haluaisin. Periaatteessa asiat ovat hyvin, mutta en vain pysty olemaan onnellinen tai tuntemaan hyvää oloa.

Exästä ei ole kuulunut mitään, hänellä on uusi nainen. Sen verran olen saanut "erotyötä" tehtyä, että ymmärrän etten halua häntä enää takaisin. Mutta ikävä on kova. Ja yksinäisyys.

Pitäisi taas aloittaa uusi viikko, mutta ahdistaa. Onneksi lapsi antaa voimaa kuitenkin. Onneksi on ollut hyvät säät, joten lapsen kanssa on tullut ulkoiltuakin.

En ole työkykyinen, vaikka haluaisinkin tehdä töitä. Työttömänä ei kuitenkaan ole hyvä olla.. Olen semmoinen luonne, joka vaatii itseltään aivan liikaa kaikissa asioissa. Ehkä nyt on vain aika olla kotona, vaikka seinät tuntuvat kaatuvan päälle.

Taas on viikonloppu... Uudessa asunnossa on tavarat paikoillaan, mutta entiseen on vieläkin ikävä. Exän kanssa meni välit eilen ilmeisesti lopullisesti. Eipä ollut käynyt entisessä asunnossa, kun postit oli vielä laatikossa.

Ikävä on iso, vaikka järki sanoo ettei suhde toimi enää, eikä entiseen oo palaamista. Mutta tunteet ja järki kun ei yhdessä kävele. En sitten tiedä onko parempi näin ettei olla missään yhteyksissä, vai miten. Ajan kanssahan sen pitäs helpottaa, mutta odottavan aika on pitkä.

Vaikeinta on taas olla kaksin lapsen kanssa, kun ehti tottua siihen että toinen oli siinä mukana. On kaksin olossa hyvätkin puolensa, mutta kun lapsi kyselee missä ex, tulee kyyneleet silmiin väkisinki. Ja läheisyys, sitä kaipaa. Ei ihmistä ole yksin luotu olemaan, vaikka kyllä niinkin pärjää.

Nyt on viikko erosta, jospa se viikon päästä on jo vähän helpompi olo.